Matkakertomuksia - Belize

Lisaa matkatarinointia...

El Salvadorista muutaman paivan nautittuamme pakkasimme reppumme ja suuntasimme joulunviettoon kohti Belizen tarunhohtoisia paratiisisaaria. Tahan asti mukana reissaanneet saksalaistytot Farah ja Nicole paattivat palata takaisin Hondurasin maaperalle, mutta me Timin kanssa jatkoimme matkaa kohti uusia seikkailuja. Belizessa tulisin myos tapaamaan pari suomalaista kaveriani, jotka olivat samaan aikaan reissaamassa keski-amerikassa.

Belize
Pinta-ala: 22,966 m2/km
Asukasluku: 266,440
Virallinen paakaupunki: Belmopan (n. 8100 as.)
Epavirallinen paakaupunki: Belize City (n. 50.000 as.)
Kielet: Englanti, Garifuna, Espanja, Creoli
Valuutta: Belizen dollari (1 US$ = 2 BZ$, maksaminen onnistuu molemmilla valuutoilla)




Lensimme San Salvadorista suoralla koneella vajaan 50.000 asukkaan Belize cityyn, joka toimi meille valietappina matkalla kohti Belizen paratiisisaaria. Belize City ja siita heti ensimetreilla mieleen painunut mielikuva: 60-luvulle pysahtynyt, varikkaita puurakennuksia ja tummahipiaisia rastareggaehemmoja viliseva seestyneenraikas satamakaupunki.

Vasta perille saavuttuamme sain tietaa, etta taman pikkuruisen paratiisivaltion paakaupunki ei ollutkaan Belize City vaikka nain olinkin tahan asti luullut. Netista jalkikateen tietoja etsiessani sain selville, etta hurrikaani Hattie tuhosi vuonna 1961 suurimman osan Belize Citysta, jonka johdosta paikalliset saivat kuningasidean: pakataan tavarat ja rakennetaan uusi paakaupunki keskelle ei-mitaan. Talla hetkella maan paakaupungissa Belmopanissa, joka siis kaytannossa sijaitsee keskella syrjaista maaseutua, asustaa reilut 8000 asukasta ja se toimii muutamine virastotaloineen lahinna maan hallinnollisena keskuksena.

Edella kuvattu tempaus siirtaa paakaupunki sen enempia asiaa miettimatta paikasta a paikkaan b kuvastaa hyvin Belizelaisten perusmentaliteettia. No worries ja ei huolta huomisesta – kaikki sujuu mukavasti kunhan vain rommia ja jazz-tupakkaa on riittavasti taskuissa :)

Suomalaiset ystavani Pertun ja Annan tapasimme Belize Cityn lentokentalla, josta jatkoimme yhdessa matkaa kohti Caye Caulkeria, yhta naista Belizen monista paratiisisaarista. Matkan Caulkeriin taitoimme vesibussilla ja reilun tunnin matkustamisen jalkeen olimme vihdoinkin perilla maaranpaassamme.




Caye Caulker on noin 800 ihmisen asuttama, pieni ja rennonletkea saari, jossa kenellakaan ei tunnu olevan kiire minnekkaan. Saari on sen verran pieni, etta sen kavelee helposti paasta paahan vajaassa tunnissa. Autoja, saatikka sitten paallystettyja teita saarella ei ole ja nain ollen paikasta toiseen kuljetaan joko jalan, polkupyoralla tai viherioilta tutuilla golf-autoilla.




Saaren paikalliset asukit, nama afrikkalaisten orjien ja englantilaisten merirosvojen kaukaiset jalkelaiset, puhuvat aidinkielenaan creolia, mutta valtaosa puhuu toisena kielenaan myos englantia. Kielena Creoli muistuttaa ensikuulemalta englantia, mutta hetken paasta huomaakin, etta seassa on myos sanoja espanjasta ja ties mista. Toisin sanoen, itse en omalla kielitaidoillani pysynyt karryilla paikallisten puheissa.



Cayes Caulker ei itsessaan tarjoa kavijoilleen paljoakaan aktiviteetteja, mutta saaren lahiymparistossa niita riittaa sitakin enemman. Yksi suurimmista syista saapua juuri tanne on parin tunnin venenmatkan paassa sijaitseva luonnonpuisto Half Moon Caye ja siella sijaitseva maailmakuulu sukelluskohde Blue Hole. Lisaksi saarelta on mahdollisuus tehda vierailuita naapurisaariston Manatee- pyhattoihin seka lahistolla sijaitseville koralliriutoille.




Edella mainittu Blue Hole seka muut sukelluskohteet olivat myos meille syy saarelle saapumiseen ja nainpa heti aloille asetuttuamme kavimmekin varaamassa sukellukset paikallisesta sukelluskeskuksesta. Itse olin suorittanut omat sukelluskurssini jo pari vuotta aikasemmin, joten minulle riitti taalla pelkat huvisukellukset. Anna ja Tim sen sijaan paattivat suorittaa saarella ns. jatkokurssin ja meista muista innostusta imien myos Perttu paatti uskaltautua peruskurssille. Pari paivaa kestaneiden sukelluskurssien paatyttya teimme muutamat huvisukellukset lahistolla sijaitseville koralliriutoille ja taman jalkeen olimmekin valmiita koettamaan kanttiamme Blue Holella.

Matka Half Moon Cayen luonnopuistoon oli sen verran pitka,etta matkanteko sinne piti aloittaa jo hyvissa ajoin ennen auringon nousua. Silmat ristissa ja puoliunisena raahasimme itsemme aamuhamarissa sukelluskeskukselle ja heti kamat veneeseen pakattuamme lahdimme suuntaamaan kohti horisontissa siintavaa auringonnousua.



Pari tuntia kestaneen aallokkoisen matkanteon jalkeen veneen kapteeni hidasti viimeinkin vauhtia ja ilmoitti, etta olimme melkein perilla. Samalla katsahdin ulos veneesta ja huomasin, etta olimme saapuneet keskella avaa merta sijaitsevalle matalikolle. Matalista kohdista vesi naytti turkoosilta kuin postikorteissa konsanaan, mutta keskella tata turkoosin varista aluetta haamotti mustanpuhuva pyorea alue – Blue Hole.



Blue Hole on luonnon muovaama 300 m levea ja 120 m syva pyorea ‘reika’ keskella merta, joka satoja vuosia sitten oli viela veden pinnan ylapuolella sijaitseva kraateri, mutta merenpinnan noustessa se tayttyi kuitenkin vedella. Tana paivana se toimii oivana elinymparistona erilaisille merenelaville ja mainiona sukelluskohteena meille sukelluksen ystaville.


Vedettyamme sukelluskamat paallemme piti divemasterimme meille viela lyhyen pika-infon edessa olevasta koitoksesta. Taustatietona kerrottakoon, etta Blue Holella tehtava sukellus eroaa ns. normaaleista sukelluksista silla, etta sen syvyys lahentelee 40 metria tavalisten sukellussyyksien ollessa 15-30 metria. Sukelluksen syvyydesta johtuen myos sukellusaika oli pidettavan erittain lyhyena, eli alle 10 minuutissa. Itse olin aikaisemmin sukeltanut 37m syvyyteen, joten ennen sukellusta paatinkin, etta talla sukelluksella asettaisin syvyysmittariin uudet ennatyslukemat 

Veteen hypattyamme antoi divemasterimme meille merkin painua pinnan alle ja nain sukellus kohti alla leviavaa mustaa aukkoa saattoi alkaa. Heti veden alle paastyamme vastaan uiskenteli muutamia nayttavan kokoisia groupereita, mutta paljon puhutuista haista ei viela nakynyt merkkiakaan. Jatkoimme edelleen ripealla tahdilla laskeutumistamme pitkin pystysuorasti alas johtavaa seinamaa ja arviolta noin kolmen kymmenen metrin kohdalla huomasin katsahtaa alaspain. Samalla hetkella sain silmiini tumman hahmon, joka liikkui ripeasti allamme. Hai! Kylla, noin kahden metrin pituinen veijari uiskenteli alapuolellamme noin 10 metria syvemmalla, mutta poistui kuitenkin ystavallisesti jaloistamme kun jatkoimme laskeutumista alaspain.

Viela hetken aikaa laskeuduttuamme divemasterimme hidasti vauhtia ja antoi meille merkin pysahtya. Samalla katsahdin myos syvyysmittariini, joka osoitti uudet kunnioitettavat ennatyslukemat 150ft (45m). Silmien totuttua pimeyteen huomasin, etta pystysuorassa seinamassa oli tippukivimainen noin 4-5 metrin korkuinen syvanne/onkalo, jonka keskiosa oli kivimuodostelmien peitossa, mutta jonka molemmat paat olivat avoinna. Sukellusopastamme seuraten sukelsimme perajonossa tuon luonnon muovaaman tunnelin lavitse ja palasimme taman jalkeen takaisin valjemmille vesille odottamaan lisaohjeita.

Pysyttelimme n. 40m syvyydessa viela hetken aikaa, jonka jalkeen lahdimme hitaasti nousemaan ylos kohti pintaa. Myos noustessamme ylospain huomasin yhden hain ylapuolellamme, mutta myos se karkasi nakopiiristamme ennen kuin ehdin tarkemmin kohdistaa siihen katsettani. Pinnan tuntumassa typilukemien tasaantumista odotellessamme kavi yksi hai viela lahistolla ‘haistelemassa’, mutta epaonneksemme myos se pinkaisi pakoon palastyttyaan isohkoa joukkiotamme.



Kaiken kaikkiaan Blue Hole oli sukelluskokemuksena yksi parhaista kokemistani. Mitaan koralien ja varikkaiden kalojen variloistoa se ei ollut, mutta sukelluksen syvyys ja matkan varrella kohdatut hait korvasivat nama putteet mennen tullen.

Blue Holen jalkeen ajoimme lahistolla sijaitsevalle Half Moon Caylle lounastamaan ja odottamaan seuraavia sukelluksia. Luppoaikaa meilla oli sen verran paljon, etta ehdimme samalla myos tutustua taman luonnonsuojelun saaren (Unesco World Heritage Site) rikkaaseen luontoon.







Half Moon Cayelta lahdettyamme teimme viela kaksi sukellusta luonnonpuistossa sijaitseviin muihin sukelluskohteisiin, jotka nekin voisin rankata top kymppiin tekemieni sukellusten joukossa. Haita emme valitettavasti nailla sukelluksilla enaa nahneet, mutta muita merenelavia sitakin enemman.





Sukellusten paatyttya meilla oli viela muutamia paivia aikaa nauttia saaren muista aktiviteeteista, kuten auringon palvomisesta, kanoottiretkista ja hmm... koska olimmehan caribialla, paikallisesta rommista ;)

Loppuun viela muutamia kuvia tekemaltani Manatee-tourilta. Kuvissa paikallinen Manatee opas tekee tuttavuutta veden alla lymyilevaan Manateehen kepin avustuksella :)





Ja ohessa kuva delfiiniveitikasta, johon tormasimme talla samaisella Manatee-retkella...