Matkakertomuksia - El Salvador

Heti alkuun hyvat uuden vuoden toivotukset kaikille sinne pakkasen(?) keskelle. Taallakin paassa on jo vuosi vaihtunut uuteen ja paljon on kertynyt kerrottavaa sitten viimeisen kirjoituskerran jalkeen.

Huh, mutta olipahan tapahtumatayteiset lomaviikot! Nyt tosiaankin jo takaisin "kotona" taalla Tegucigalpassa rustailemassa matkakertomuksia reissun tapahtumista.

Reilussa kolmessa viikossa tuli nahtya Hondurasin lansipuolen naapurivaltiot El Salvador, Belize ja Guatemala. Mukaan mahtui viidakkopatikointia ja vesiputoushyppelya El Salvadorissa, rantalomailua ja haiden seassa sukeltelua Belizessa seka Maya-raunioista ja upeasta luonnosta nauttimista Guatemalan koskemattomissa viidakoissa. Kerrottavaa riittaa niin paljon, etta paatin jakaa matkakertomukset useampaan pieneen osaan...


El Salvador
Pinta-ala: 21,040 m2/km
Asukasluku: 6.3 milj.
Paakaupunki: San Salvador (n. 850.000 as.)
Virallinen kieli: Espanja
Valuutta: US $



Pinta-alaltaan El Salvador on keski-amerikan pienin valtio, mutta tasta huolimatta se pitaa sisallaan ehdottomasti vierailemisen arvoisia nahtavyyksia: upeaa luontoa, ystavallisia ihmisia ja uskomattomia elamyksia.

Lahdimme reissuun neljan hengen ryhmassa, johon kuului lisakseni kolme sakalaista vapaaehtoista: Tim, Nicole ja Farah. El Salvadorin paakaupunkiin San Salvadoriin matkustimme suoralla bussilla taalta Tegucigalpasta ja koska saavuimme perille vasta iltahamarissa, paatimme viettaa ensimmaisen yon siella ja jatkaa matkaa kohti rauhallisempia seutuja heti seuraavana aamuna.

Yleisvaikutelma San Salvadorista oli kuin olisi ollut taalla Tegucigalpassa: likainen, ruuhkainen ja vilkas miljoonakaupunki, jonka keskusta oli angetty tayteen pikaruokaloita, ostoskeskuksia ja muita lansimaalaisen varauden merkkipylvaita. Kaiken kaikkiaan San Salvador kuitenkin erottui Tegucigalpasta edukseen silla, etta kadut olivat puhtaampia, tiet paremmassa kunnossa ja muutenkin yleisvaikutelma oli Tegusta siistimpi ja kiillotetumpi. Syyna tahan lienee El Salvadorin veturimaisesti rullaava talous seka keski-amerikan korkein minimipalkka. Ennakolta kuulemamme kauhukertomukset San Salvadorin vaarallisuudesta jengeineen ja satoine tuhansine laittomine aseineen (tilastojen mukaan maassa n. miljoona laitonta asetta) osoittautuivat myos perattomiksi, eli ainakaan oman nakemykseni mukaan kaupunki ei turvallisuutensa puolesta ainakaan ensinakemalta eronnut pahemmin Tegusigalpasta. Kayttamalla maalaisjarkea sailyy siis hengissa :)

Heti seuraavana aamuna paatimme jattaa kaupungin polyt ja melut taaksemme ja suunnata kohti El Salvadorin maaseutua ja siella odottavaa koskematonta luontoa. Hmmm.. tai oikeastaan yhta pienta suojeltua luontoplanttia, joka siita on enaa jaljella :/ El Salvadorin nimittain pitaa hallussaan epakiitollista ykkossijaa keski-amerikan pahimpana maana ymparistotuhojen osalta. Alkuperaisesta metsa pinta-alasta, joka joskus peitti 6% koko El Salvadorin maa-alueesta, on jaljella enaa noin 2%.



Reilun kolmen tunnin toyssyisen ´kanabussimatkan´ jalkeen saavuimme maaranpaahamme El Salvadorin ja Guatemalan rajalla sijaitsevaan pieneen kylaan nimelta Tacuba, jonka lahistossa sijaitsee El Imposible, yksi El Salvadorin suojelluista luonnonpuistoista. Kylassa majoittauduimme yliystavallisen elamysmatkaoppaan, Manolo Gonzalesin ja hanen perheensa yllapitamaan hostelliin.





Muutaman minuutin juttutuokion jalkeen saimme kuulla, etta Manolo ja hanen perheensa jarjestavat hostellistaan kasin patikointi- ja elamysmatkoja laheiseen luonnonpuistoon, vierailuja paikallisille kahviplantaaseille seka matkoja lahistossa sijaitseville kuumille lahteille. Tamahan sopi meille, joten paatimme ottaa osaa tarjolla oleviin aktiviteetteihin.



Vierailu kahviplantaaseille oli elamys sinallaan, koska en koskaan aikaisemmin ollut vastaavaa kokenut. Sen voin todeta, etta mitaan aivan helppoa hommaa kahvipapujen keraaminen keskella paahtavan kuumaa viidakkoa ei tosiaankaan ole. Oikeastaan varsinaista kahvin keraamista ja tuottamista hammastyttavampaa oli kyllakin kuulla kertomuksia Starbucksin, Nestlen ja muiden megalomaanisten kahvijattien epaoikeudenmukaisista palkitsemiskaytannosta.



Manolon kertomuksien mukaan paikalliset kahviplantaasityontekijat paiskivat viidakossa 12-16h tyopaivia kolmessa vuorossa 24h/paivassa ja 7 paivaa viikossa ja tasta tyosarasta mm. Starbucks maksaa paikallisille tyontekijoilleen n. 3,5$ paivakorvauksen, eli noin yhden kahvikupillisen hinnan! Reilun kaupan merkkia kayttavat tuotteet tunnettiin myos taalla ja kuulemiemme tarinoiden mukaan ne jattavat paikallisten kasiin keskimaarin 20-50% paremman palkan, joten... miettikaapa siis seuraavan kerran kun kaupassa naette reilun kaupan tuotteita, etta onko se vajaan euron hintaero meille hyvinpalkatuille lansimaalaisille niin iso asia, ettemme sita voisi maksaa...

Kahviplantaasien jalkeen hyppasimme kaikki Manolon ruosteisen ja karsineen nakoisen maastopickupin lavalle ja suuntasimme karjapuskurit kohti syvemmalla viidakossa sijaitsevaa luonnonpuistoa. Olimme nimittain sopineet Manolon kanssa, etta tekisimme puolen paivan mittaisen patikointiretken luonnonpuiston viidakkoon ja siella odottaviin kimalteleviin vesiputouksiin.

Matka luonnonpuistoon oli lyhyt, mutta sitakin kuoppaisempi ja vaikeakulkuisempi. Reilun tunnin korottelyn jalkeen saavuimme pakarat mustelmilla perille ja voin vain todeta, etta naky oli aivan uskomaton! Vihreita kukkuloita, upeita maisemia ja vaikeakulkuista viidakkoa silminkantamattomiin. Juuri tallainen oli mielikuvani keski-amerikasta ennen tanne saapumistani. Vihrea, tihean viidakon ja eksoottisten elaimien tayttama vehrea paratiisi. Umh...Valitettavasti nain taisi olla vajaat sata vuotta takaperin. Talla hetkella tasta vehreydesta paasee nauttimaan enaa naissa suojelluissa luonnonpuistoissa :/



Reilun tunnin viidakossa patikoinnin jalkeen saavuimme keskella viidakkoa puikkelehtivalle kristallinkirkkaalle joelle, joka virtasi vuolaana alas vuorilta kohti alajuoksulla odottavia putouksia. Joen ylajuoksulta laskeuduimme alas kanjoniin ja seurasimme joenvierta jalkapatikalla kohti alajuoksua. Vajaan parin sadan metrin valein joki putosi alas pitkin pienia putouksia ja arvatahan saattaa miten naista putouksista paastaan eteenpain... hyppaamalla totta kai! :)





Ensimmaiset putoukset, jotka olivat n. 2-5 m korkeita, toimivat hyvana harjoituksena lopussa odottavia `isoveljia` varten. Toiseksi viimeinen putous oli jo noin 10-12m korkuinen ja pitaa kylla myontaa, etta hyppyyn valmistautuessani oli jo vahalla tulla kurat housuihin. Rohkeutta keraten ja suomalaisia kirosanoja huutaen selvisin kuitenkin elossa alas ja paasin valmistautumaan vihoviimeiseen tempaukseen. Ennen tata jouduimme kuitenkin hilaamaan Farahin ja eraan patikoinnille mukaan lahteneen yhdysvaltalaisen tyton alas koysien varassa, koska heille jo tama pudotus oli liikaa :)



Viimeinen putous oli koko komeudessaan 40-50m korkuinen ja helpostihan tuollaisen nyt hyppaa kuka tahansa! Heh, ei vainaskaan... koko putousta ei sentaan ollut tarkoituksena hypata, henkihan siina olisi lahtenyt. Nainpa pudottauduimme koyden varassa lahemmas alajuoksua ja pysahdyimme n. 15m hyppykorkeuteen. Maha kavaisi taas mutkalla kun katselin alas kalliolta, mutta minkas teit, pakkohan se oli hypata kun tanne asti oli kavuttu. Paastin taas ryopyn kirosanoja suustani ja otin hyppyaskeleen alas kalliolta. Molskis! Huh! Loppu hyvin kaikki hyvin :) Sen verran korkea tuo pudotus kuitenkin oli, etta korvat paukkuivat lukkoon syvyyksiin upotessani. Pitihan tuosta komeudesta saada hienot valokuvatkin, joten hyppasimme samasta paikasta kuvia varten viela toisen kerran :)



Aamuisen kahviplantaasivierailun seka koko paivan kestaneen patikointi- ja vesiputoushyppelyn jaljilta olimme kaikki jo sen verran uupuneita, etta ajattelimme jaada hostellin riippukeinuihin lepailemaan lopuksi iltaa. Manolo ei kuitenkaan tahan taipunut vaan komensi meidat heti ruokailun jalkeen takaisin lavakuormurin kyytiin ja raahasi meidat puoli vakisin kohti reilun tunnin ajomatkan paassa odottavia kuumia luonnonlahteita. Perille paastyamme olimme kuitenkin tyytyvaisia, etta Manolo sai raahattua meidat lahteille.

Paikka, jossa lahteet olivat, sijaitsi vanhan tulivuoren kraaterissa ja haju oli myos sen mukainen. Madan kananmunan, eli rikin hajuun totuttuamme riisuimme kuitenkin ripeasti vaatteemme ja suuntasimme kohti vesialtaita. Altaita oli kaiken kaikkiaan kuusi ja kaikissa naista oli eri lampoista vetta. Kuumin ja pienin naista oli jopa liian lammin uimiseen, mutta loput viisi taydellisia rentoutumiseen ja paattamaan rankan paivan pulikoimisen merkeissa.

Seuraavana aamuna pakkasimme taas reppumme ja suuntasimme takaisin kohti San Salvadoria ja siella odottavaa lentoa kohti Belizea...

Sinisin silmin voin tahan loppuun rehellisesti sanoa, etten montaakaan yhta ystavallista ihmista ole elaessani tavannut kuin mita Manolo ja hanen perheensa oli. Jos teilla joskus on mahdollisuus reissata El Salvadoriin suosittelen ehdottomasti vierailemista taman perheen hoivissa.



Ai niin, pitaa viela loppuun kertoa, etta tormasin Manolon kotona Eero Aarnion pastilli -tuoleihin ja poytaan! Hammastyksesta pyoreena kerroin perheelle, etta tuolien suunnittelija on kuuluisa Suomalainen suunnittelija ja etta tana paivana vastaavasta ryhmasta saa euroopassa maksaa helpostikin 2500-3000e. Kun kysyin, etta mista perhe oli nama design-huonekalut saaneet, kertoi Manolo, etta hanen iso-isansa oli ostanut poyta/tuoliryhman joskus 60-luvulla ja antanut ne myohemmin perinnoksi hanelle. Heh, Suomalaista designia El Salvadorin viidakossa :)