keskiviikko 10. lokakuuta 2007

Hondurasilaista perhe-elamaa

Piti jo aikapaivia sitten kirjoitella tanne tarinaa Hondurasilaisesta ottoperheestani, mutta hurrikaanin jannittaminen sekoitti pasmat niin pahasti, etta unohdin koko topicin aivan tyystin :)

Asustelen taalla tosiaankin Hondurasilaisessa perheessa, johon kuuluu isan ja aidin lisaksi kaksi poikaa ja kolme tytarta. Naista enaa toinen veljista ja yksi siskoista asustaa kotosalla ja itse asiassa toinen veljista on juuri talla hetkella Ruotsissa vuoden mittaisella vapaaehtoiskomennuksella, joten voisi kait siis sanoa, etta olen taalla tayttamassa hanen jattamaa tyhjiota.
Kotipiha
Tundra + Gipsy



Perheenjasenten lisaksi talossa haarii taloudenhoitaja, hanen reilu kymmenen vuotias poikansa, kaksi koiraa ja kourallinen aidin ja isan verstaissa tyoskentelevia tyontekijoita. Perhe nimittain pitaa saman talon toisessa paadyssa raataliliiketta ja isalla on talon takapihalla artesaanipaja, jossa nikkaroidaan sohvia ja muita huonekaluja. Hulinaa siis riittaa yllin kyllin.

Loarque

Perheen talo sijaitsee Loargue nimisella asuinalueella Tegucigalpan laitaseutuvilla, joka on noin 15 kilometrin paassa kaupungin keskustasta... ja valitettavasti yhta pitkalla myos minun tyopaikastani :/ Loargue on pieni, rauhallinen ja kohtalaisen turvallinen lahio nettikahviloineen, apteekkeineen ja pulperioineen (pulperia = paikallinen elintarvikekioski). Etaisesta sijainnistaan huolimatta aivan kelpo paikka asua. Paikallisen “muodin“ mukaisesti perheen talo on aidattu korkeilla muureilla ja ikkunat suojattu kaltereilla. Muutenkin paikallinen rakennustyyli poikkeaa radikaalisti suomalaisesta. Ensinnakaan taloissa ei ole ikkunoita ja karhunvillasta, gyproc-levyista tahi lampoeristyksesta ei ole varmaan kuultukaan taalla pain. Toisaalta kukapa niita nyt 28-32c asteen ymparivuotisessa lammossa tarvitsisi. Pelkalla betonilla ja tiililla parjaa mainiosti :)

Greippipuu takapihalla

Kaiken kaikkiaan jokapaivainen perhe-elama ei taalla niin hirveasti eroa suomalaisesta. Oikeastaan isoin ero on siina, etta perheenjasenet asustavat vanhempiensa luona niin pitkaan kunnes menevat naimisiin. Tama luonnollisestikin heijastaa myos siihen, etta esimerkiksi 24 vuotiasta aikuista kohdellaan taalla kuin 16 vuotiasta nuorta suomessa kotiintuloaikoineen kaikkineen. Argh!

Toinen selkea ero liittyy uskonnollisuuteen, eli takalaiset ovat huomattavasti keskivertoa suomalaista hengellisempia. Toki tassakin on eroja eri perheiden valilla, mutta esimerkiksi oman ottoperheeni veli kay kirkossa paivittain ja koko perhe taasen pynttaytyy joka lauantaiseen jumalanpalvelukseen vastaavalla huolellisuudella kuin suomalaiset joulukirkkoon.

Kavin itsekin ensimmaisten viikkojeni aikana perheeni johdatuksella tutustumassa paikallisiin kirkollismenoihin ja yllatyin kylla positiivisesti. Meiniki oli aivan erilainen kuin Suomessa. Ei harmaita surusointuja ja tunnetta syyllistavasta jumalanpelosta vaan jotain aivan muuta. Tuttujen tapaamista, iloisia lauluja ja raikkaita savelia. Takalaiseen kirkkoon tullaan laulamaan, pitamaan hauskaa eika kuuntelemaan tylsia saarnoja.



Sukujuhlat

Serkkutytot

Laitoin oheen pari kuvaa, jotka olen napsinut kotitalon pihalta ja Loarquen kaduilta ,jotta saatte jonkinlaista kuvaa nykyisesta asuinsijastani. Mukana myos muutamia kuvia tervetuliasjuhlista, jotka ottoperheeni jarjesti minulle.

Tallaista tarinaa talla kertaa...

4 kommenttia:

tuumailija kirjoitti...

Hei Sattu !
Toinen kerta totta puhuu, edellinen viesti lähti kait bittitaivaalle.
Siis on erittäin mielenkiintoista seurata seikkailujasi siellä tropiikissa, täällä kun satoi eilen tiskirätin kokoisia räntä- klönttejä. Juttusi tuntui niin tutulta, kun tasan vuosi sitten oli olin valtameren sillä puolen, joskin hiukan turvallisemmassa maassa, Panamassa. Lämpöä ja valoa ikävöin. Siellä katselee asioita aika eri näkökulmasta kuin kotomaassa. Monet täällä itsestään selvyydet saavat siellä aivan eri merkityksen. Toivottavasti siellä kaikki sujuu hyvin ja saat valtaisan määrän rikkautta matkaasi. Terveisin tätisi Ulla

Eke kirjoitti...

Terve Santtu!

Minäkin aion aktiivisesti seurata blogiasi ja kuinka kokemuksesi karttuvat siellä kaukana. Itselläni on kokemuksia naapurimaista Nicaraguasta ja Costa Ricasta ja valokuvasi herättivät heti mukavia muistoja. Kaikkea hyvää sinnepäin.
Terv. projektikaverisi Eke

Aki kirjoitti...

Hola Sandelssi!! Täällä seuraillaan ahkerasti sun seikkailujen etenemistä. Vihreenä kateudesta joutuu lukemaan noita juttuja. Miehelle karttuu sellasta kokemusta mitä joka poika ei saakkaa. Pidä ittes miehenä ja jatka blogin kirjottamista!! Terveisin Aki (ex-kämppis)

Anonyymi kirjoitti...

Morjens Santtu!

Vau mikä elämän muutos - nauti koko ajasta! Ja kirjoittele vain lisää kokemuksia :)

T. Jyrki duunista